Sweep

Huoltosuhdekeskustelu kansallinen häpeä

Huoltosuhde on ollut viimepäivien kuntakeskustelun ja valtakunnan politiikan keskeinen aihe. Se aiheuttaa suurta hämmennystä siitä mistä oikein perimmiltään on kyse. Omalta kohdaltani voin kertoa, että asia on aiheuttanut valtaisan häpeän tunteen.

Tähän asti tämä kansa on kyennyt huolehtimaan vanhemmistaan. Se on kunnia-asia meille jokaiselle. Kuin salama kirkkaalta taivaalta tulee ilmoitus Kokoomuksen suulla ja johdolla esittämään kuntauudistusta kuntien vähentämiseksi. Peruste; kansantaloudelle kestämätön huoltosuhde. OECD tulee tilauksesta kertomaan meille tämän saman asian. Ette selviä ilman kuntien vähentämistä.

Selkeästi sanottuna tämä suhtautuminen osoittaa järkyttävää halveksuntaa vanhempia ihmisiä kohtaan. Se on epäkunnioittavaa kaikkea sitä elämäntyötä ja vastuullisuutta kohtaan jota nämä ihmiset ovat tehneet perheensä ja yhteiskunnan eteen. Se on törkeää myös kuntahenkilöstöä kohtaan joka koostuu käsillään työtä tekevistä ihmisistä, ei niistä byrokraateista jotka hekin tekevät arvokasta työtä.

Huoltosuhdetta käytetään poliittisena lyömäaseena. Maamme historia ei tunne vastaavaa hyökkäystä yleistä moraalia kohtaan. Suomen kansalaisesta on tehty väline, osa tuotannon kappaleeksi. Vanhuksilta on kirjaimellisesti riistetty arvokas elämä. Heitä on loukattu tavalla, jota ei edes vielä käsitetä. Huoltosuhdeongelman esille tuoneet ja sitä käyttävät, eivät sitä tuskin koskaan edes ymmärtävät.

Meidän BKT on kasvanut lähes kolminkertaiseksi lyhyellä aikaa. Nyt valtiojohto ilmoittaa meille, että emme kykene tällä kuntarakenteella huolehtimaan palveluista heikkojen vajeiden seurauksena. Samaan hengenvetoon todetaan ja luvataan turvata palvelut kaikille tehokkaasti. Eikö tämä ole hullun puhetta?

Toistan Sulo Aittoniemen eduskuntakysymyksen n. 10 vuoden takaa. Kuka kuppasi rahat? Kun meillä ei nyt ole varallisuutta pitää huolta omista vanhemmistamme. Eikä edes sallita mahdollisuutta vaikka haluaisimme pienissä kunnissamme maksaa veroja enemmän. Kaikki tämä huoltosuhteisiin vetoava keskustelu aikana jona meille on kerrottu olevamme AAA-maa ja paras vaikka missä. Itse menen aina kananlihalle inhosta kun kuulen Kataisesta. Tyyppi edustaa kaikkea sitä mikä ei ole Suomalaista, minulle.

Missä on moraali vai on sitä enää lainkaan? Miten kukaan ylipäätään kehtaa ottaa asian esille tässä valossa kuin mitä nyt on tehty. Audit kyllä kelpaavat ja järjenjuoksu sen mukaista. Maalaiskunnan arki ei kiinnosta ja siitä ei ylipäätään tiedetä mitään. Meidän monen isä ja äiti ovat riippuvaisia kymmenistä tuhansista lähi- ja kodinhoitajista. Terveyskeskuksista tuttuine lääkäreineen.  Tämän kaikki kuntauudistus ja sen peruste huoltosuhdekeskustelu tuhoaa.

Tilalle on tilattu yksin rahaan perustuva jäätävän kylmä epäpätevä, vähät välittävä toiminto. Virallisesti kilpailutettu ja mukahyvä. Vanhus ja lähimmäiset on ohjeistettu, seuraa punaista viivaa liukuhihnalla.

Kotisi, tuo kaikkein arvokkain asia ihmiselle häivytetään. Itsenäisyyteni on myyty. Olet arvoton siinä missä haluat olla ja asua. On väärin olla omillaan toimeentuleva ja kaikki elämäsi on ollut turhaa. Olet rasite meille kokoomuslaisille ja demareille. Keskustan kerrostalossa olet kunnon kansalainen. Vain siellä me holhoamme ja hoivaamme sinua jotenkuten. Ymmärrä nyt hyvä ihminen oma etusi ja tämä pakkokeskittäminen.

Huoltosuhde 2030 on juuri nyt se keskeinen peruste, jolla kuntia ja sen vanhenpaa väestöä halveksitaan. EK ja kokoomus etunenässä esittävät Suomalasille uhkauksia, joille ei ole enää mitään järjellisiä syitä. Viestintä on enää pelkkää pelottelua ja uhkaamista pahimmalla mahdollisella tavalla. Silti sitä ei kutsuta ikärasismiksi. Annetaan vaan ymmärtää, että te olette meille enää suuri rasite vaivojenne kanssa.

Eikä tässä kaikki. Orkesterin jäsen Vanhanen saa oivalluksen hiihtämässä ollessaan. Eläkeikää on nostettava. Tosi on. Paskat minä luonnosta, hiihdän ja ajattelen ihmisten puolesta niiden oikeita eläkeikiä. Meillä on tämä pommi. Yllätys yllätys. Tämäkin vertaansa vailla oleva loukkaus työtä tekeviä ihmisiä kohtaan saa median täyden tuen. Tuutin täydeltä on tullut vuosia asiaa jolla halutaan kertoa mielikuvaa kuinka suuri paska olet. Paina lisää töitä, et ole vielä tehnyt tarpeeksi. Herrat haluavat optionsa tyhmä.

Loppuun analyysiä siitä miten tähän on tultu. Valtaan on tullut yksinkertaisesti sukupolvi joka ei tiedä, ei ymmärrä, koska ei ole itse kokenut ja tehnyt juuri mitään. Se on mahdotontakin. Ei ole kykyä edes oppimiseen. Holhottu sukupolvi. Kokoomus on juppien ja yltiöitsekkäiden pyrkyreiden puolue vailla inhimillisyyden hiventäkään. Demarit taas kaikkien yläpuolella olevia suojatyöpaikkojen ja oman mammonan haalimisen kuninkaita. Keskusta ei nyt edes ole puolue vaan ammattiliitto elintarvikebisneksen ehdoilla. Nämäkö sitten olisivat meidän tulevaisuutemme takuuna.

Ei. Heille huoltosuhde on kauhistus. He eivät tiedä sitä, että nuoruus on tauti, joka paranee vanhetessa. Tämä roskajoukko ei välitä omistaan. He irtisanovat vastuunsa vanhemmistaan huoltosuhteeseen vedoten. Suomeksi; emme halua pitää teistä huolta 2030. Suurkunnat tekevät sen puolestamme ja me haluamme talonne, jonne tulemme Audeinemme mellastamaan. Fantastista.

Sitä kuinka paljon häpeän, en osaa sanoiksi pukea. Mietin vain niitä monia pitkän kovan työn tehneitä vanhoja miehiä täysissä sielunvoimissaan,kuinka loukattuja he ovat. Niitä emäntiä ja äitejä, jotka ovat saattaneet kodistaan maailmalle lapsia, kenet minnekin,miten tässä pärjätään. Enkö minä saa olla kodissani ja eikö niitä kodinhoitajia enää ole?

Näiden kysymysten äärellä elää satoja tuhansia Suomalaisia senioreita(samuraita) ja pari miljoona äänestäjää. Kunnallisvaaleissa päätetään ei enemmästä eikä vähemmästä kuin omasta moraalistamme. Kuinka pitkään tätä häpeää pitää kestää. Eliitti-ihmisten vaipat vaihdetaan ja sairaudet hoidetaan rahan voimalla. Kun se puurolusikka lähenee omaa suuta ei titteleillä ja omaisuudella ole väliä. Ne katoavat, kuten teidän omatuntonne, kokoomus ja demariväki.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän koskela kuva

Aivan loistava analyysi kaikesta arvotyhjiöstä, jonka keskellä myrskyn silmässä nyt elämme.

Hiemen helpottaa, että löytyy muitakin häpeäjiä kuin itse olen vuosia jo tätä häpeää ja kyynisyyden tautia potenut politiikan pinnallisten öykkäreitten toimista ja liturgioista.

Se kokonaisuus kolahtaa minuun täydeltä laidalta mitä Kai Samanen blokissaan kertoo. Meistä moni samaistuu samaan tunnelmaan ja toivottomuuteen vaikka kertookin sen eri sanoilla. Nyt ei todellakaan tarvitse vaihtaa sanaakaan Samasen 'tarinassa'.

Kiitokset siitä!

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva

Kiitos Kai!
Hyvä, että nousee asia esille taas.

Olen minäkin Kataiselle pari kertaa "pyyhkeitä antanut:

http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/9482...
http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/8907...
Jennille
http://jenni.puheenvuoro.uusisuomi.fi/97734-el%C3%A4kel%C3%A4iset-tuovat...
.. kommentoin näin:

Se on just näin: "Eläkeläiset tuovat vain hiekkaa lattialle"
Jenni sentään kirjoittaa nätisti ikäihmisten tilanteesta, minä kaadoin täyden kipon:
http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/9482...
mm. näin:

Jää semmonen maku, että ikäihmiset ovat kuntien persaukisuuteen syypäät.

Kun kerran alkuun pääsin niin voisin jättää Kataiselle ja Urpilaiselle tämmöset terkut:

Saatte vetää kuntarajat vaikka Helsingistä Tampereelle, Tampereelta Ouluun tai Oulusta Utsjoelle tai ihan mihin vaan, mutta miettikää ensin mistä tässä ihan oikeasti on kysymys.

Sehän sanotaan laissa kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta.
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2007/20070169

Eikä siitä tartte lukea ja työn alle ottaa muuta kuin ensimmäinen pykälä ja sieltä nämä:

1. kehittää palvelujen tuotantotapoja ja organisointia
2. uudistaa kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmiä sekä
3. tarkistaa kuntien ja valtion välistä tehtäväjakoa

Keksikää noihin kolmeen kohtaan hyvät mallit, nostakaa esiin hyvät käytännöt ( hyvin toimivia kuntiakin on) ja miettikää sen jälkeen kuka tekee, mitä tekee, mitä se maksaa, mitä se saa maksaa!

Aloittakaa nyt vaikka terveydenhuollosta.
Terveydenhuollon kimppuun tässä käydä tarttis ja erityisesti erikoissairaanhoidon.
Ne tässä kuntia kuristaa.

..

Tässä täkäläistä menoa:
http://www.marjattahalkilahti.fi/albumi/kuvia/lehtijuttuja/540706
Huom. kirjoitusaika!
Uusi Salo ( 10 kunnan kuntaliitos) aloitti 1.1.2009-
Näin edetään:
http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/9490...
Kyllä tässä vielä moni mummo ja vaari hoidotta jää!
http://www.marjattahalkilahti.fi/albumi/kuvia/lehtijuttuja/1149914

Käyttäjän suvituuli kuva

Kirjoitus on Suurten Ikäluokkien valitusta pahimmillaan!

Isänne kävivät sodat ja jälleenrakensivat maan ja loivat siemenen hyvinvointi-Suomelle.

Josta te olette nauttinut.

Teitte duunia, mutta ette tarpeeksi lapsia.

Mitään ette säästänyt. Nyt kun niillä säästöillä (joita teillä ei ole) pitäisi elää, niin vaaditte seuraavaa - sitäkin seuraavaa - sukupolvea vielä maksamaan ylisuuret eläkkeenne.

No onneksi 2030 olette jo entinen ongelma.

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva

Ai tämmönenkin näkökulma!
Mielenkiintoista!

Elämä on!
Jonakin päivänä lakkaa suvituulikin humisemasta!

Käyttäjän kangaro kuva

Oletko kenties unohtanut olla huolissasi siitä mitä nykynuoret, ja meidän sukupolvemme lapset meistä ajattelevat ja tulevat ajattelemaan, kun ovat seuranneet meidän tapojemme suhtautua edelliseen sukupolveen ja toisiimme?

Käyttäjän suvituuli kuva

En ole unohtanut.

Senhän minä juuri kerroin.

Käyttäjän koskela kuva

Huvittavaa, miten hyvän omenapuun juurelle tippuneet mädät omenat loisivat tantereella, kirveitään teroitellen ;-)

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Kai, sinä kirjoitat todellisesti ja vastaanpanemattomasti. Tekstisi tuo mieleeni Jenni Lavikan tuoreimman blogitekstin sekä Tarja-Liisa Luukkasen tekstin muutama päivä sitten, vrt.

http://apatia.puheenvuoro.uusisuomi.fi/97144-hallitus-sodassa-suomea-vas...

Sivistysmaan tunnistaa mm. siitä, miten se kohtelee vanhuksiaan. Eivät vanhukset ole mitään eristettävää vaan oma tulevaisuudenkuva meille nuoremmille. Osa luonnollista elämänjatkumoa. Tällaiselle arvottomuudelle vain ei voi rakentaa mitään pysyvää ja pudotus tulee, eri asia sitten milloin ja miten. Ellei arvotyhjiötä kyetä täyttämään.

Käyttäjän kangaro kuva

Oikeassa olet. Täysin.

Ei meillä ole entisaikoja hankalampaa huoltosuhdetta. Ei ollenkaan. Aina jokaista työtätekevää kohti on ollut monta suuta elettävänä. Nyt on vain kyse vaativasta ja itsekkyyteen totutetusta (tai ehkä siihen kasvatetusta) sukupolvesta ja päättäjistä jotka ovat tehneet, ja edelleen tekevät elämisestä liian kallista. Ja kun pitää säästäää, ei karsita turhanpäiväisiä ja järjettömiä säännöksiä ja sääntelyä, vaan metsästetään "kiperiä" kohtia, joiden kautta voi riistä heikoimmista kansalaisista vielä jotain.

Käyttäjän jyrkiboi kuva

Voisiko olla niin, että tänä päivänä ei vaan pysty enää palkkatyöllä elättämään niin montaa suuta?

Kai Samasen kirjoitus oli todella hieno ja on helppo olla samaa mieltä. Mutta jotenkin silti tuntuu siltä, että asialla on myös toinen puoli. Vaikka olenkin vielä nuori, muistan silti hämärästi kuinka 70 -ja 80-luvulla ihan tavallinen työmies pystyi elättämään palkkatyöllä perheen, ostaa auton ja omistusasunnon ja vielä maksaa velat pois hyvissä ajoin. Miten on tänä päivänä? Jos nyt unohdetaan BKT:t ja muut haistapaskaindeksit, todellisuudessa ihmisillä ei kohta enää ole varaa elättää edes itseään, saatikka kahta sukupolvea siinä sivussa. TÄMÄ on se todellinen meidät kohdannut onnettomuus.

Toki voimme miettiä sitä, että onko nykyinen ja tulevaisuuden rakennemuutokset seurausta hallitusta muutoksesta, mutta se menee taas salaliittoteorian puolelle. Itse olisin halukas uskomaan, että meillä on käsillä tuiki tavallinen globaali varallisuuden uusjako. Talouden painopiste siirtyy itään. Suomesta tulee samanlainen kehitysmaa kuin ennen sotia ja kaikki tämä pyristely on vain varautumista siihen. Minä väitän, että se on hyvä asia. Ehkä palaamme joskus vielä aikaan, jolloin ahkera ja kunnollinen ihminen pystyy omalla työllään ihan oikeasti elättämään itsensä ja perheensä, mukaan lukien ne vanhukset.

Käyttäjän kangaro kuva

Aivan. Tuo onkin se ongelmakohta -nykyiset elinkustannukset- eikä mitenkään huoltosuhde. JOS haluta ratkaisua tähän pitää miettiä Miksi näin on, eikä yritä päästä joksenkin eroon huoltosuhteesta ja muista seurauksista ja oireista. Ei voi olla mahdotonta jos halua siihen löytyisi, mutta vaatii perusteellista rakennemuutosta, eikä kaikenlaista kosmetologista pintahionta. Vaihtoehto on kai sitten se totaalinen romahtaminen kun tilanne kerta kaikkiaan katkee.

Jospa vaikka aloitettaisiin järjenvastaisesta monimutkaisesta säännös- ja lakiviidakosta; taitaa palaa loputtomasti rahaa kaikenlaisten lupien, anomusten, kieltojen, valvonnan ym. järjenvastaisen toiminnan toteutumisessa. Mitenkin usein olemme kuulleet "Tämä on tyhmää, järjetöntä jne. MUTTA kun laki/ ohjeet ovat tämmöiset....." Avaruudestako ne on meidän päälle tippuneet, kun kukaan ei tunnu osavan muuttavan/ heittävän niitä roskikseen. Niin, ne olisi varmaan niitä kiperiä päätöksiä, luopumisen tuskaa...joten tehdään mieluummin "vähemmän" kiperiä päätöksiä ja leikataan vähän lisää yhteiskunnan heikoimmista päästä....vanhuksista, sairaista, vammaisista, työttömista, lapsista............

Käyttäjän hannuk kuva

Keskustelua on käyty siitä, miten saada asiat niin, että huoltosuhdetta saadaan muutettua parempaan suuntaan. Eli olisi enemmän ihmisiä maksamassa veroja niin, että voimme huolehtia lapsista ja nuorista, vanhuksista ja muista ihmisistä, jotka ovat työelämän ulkopuolella. Sen odottaminen, että tilanne laukeaa käsille, on raukkamaista.
Lääke huoltosuhteen parantamiseen on eläkeiän nostaminen ja nuorten saaminen työelämään heti valmistuttuaan. Huolehditaan siitä, että nuori voi täysaikaisesti opiskella, eli opintotukijärjestelmän pitäisi toimia paremmin. Samoin työkyvyttömyyseläkkeellä olijat (kuten minä) pitäisi saada työelämään sen verran kuin he kykenevät.
Keinoja on paljon enemmänkin ja jos asenne on kohdallaan, ne eivät ole erityisen kovia keinoja, vaan ihmiset voivat jopa voida paremmin maassa, missä arvostetaan kaiken laisia ihmisiä työelämässä tai sen ulkopuolella tekemässä jotain yhteiskunnan hyväksi. Mm. taiteet voivat parantaa kaikkien elämän laatua.
Suuret ikäpolvet ovat eläkkeensä ansainneet, mutta meidän keski-ikäisten pitäisi olla työelämässä keskimäärin hieman kauemmin. Vanhempia eläkeikää lähestyviä ihmisiä ei pitäisi heittää ulos YT-neuvotteluiden ensimmäisenä ihmisryhmänä, jos he haluavat ja pystyvät jatkamaan.
Vanhusten hoito on tärkeä ja sitäkin voidaan paremmin harjoittaa, kun huoltosuhde on paremmin kunnossa.
Olipa hippikirjoitus...

Käyttäjän kangaro kuva

Ongelmana EI ole Huoltosuhde, vaan miten kalliiksi elämä on Suomessa tehty.

Käyttäjän Sweep kuva

Ros-Britt; olin eilen viimeiksi käsittelemässä innovaatiopalkintoa, joka mm. koskee nuorten syrjäytyminen vähentämiseen tähtäävästä konseptista. Perästä kuuluu.Enempää en voi kertoa. En todellakaan ole unohtanut.
Minulla on poikia ja hyvin työorientoituneita, ylpeä heistä, työmiehiä.
Nuorisotyötä olen tehnyt konkreettisesti ja kouluttanut sen työn ohjaajia aikoinaan. Tunnepalkinnot ovat sydämessäni ja niitä kaikkein parhaita.
Sori, nyt huomasin ettei ollutkaan ehkä minulle,tuo aiempi. Menköön silti.

Kiitos mukavasta palautteesta kaikille, olen otettu. Te tässä hyviä olette. Minä valtion kurja en saa unta yksinäisyydessäni ja kirjoittelen. Miller sanoi; ihminen kirjoittaa vain kun sen on paha olla. Lumitöistä tuli happimyrkytys äkkiseltään.

Käyttäjän kangaro kuva

Juu,, olikin suunnattu "suvituulille"....Ei se mitään, hyvä pointi tuo.

Käyttäjän leskinen kuva

Olipa niin hyvä kirjoitus, että ei voi muuta kuin sanoa, KIITOS!

Käyttäjän MarkoMSalo kuva

Kannattaa tosin muistaa että huoltosuhde ei merkitse pelkästään nuorten suhdetta eläkeläisiin. Ymmärtääkseni se tarkoittaa lähinnä työllisten suhdetaa ei töissä oleviin.
Joten töissä olevien pitää saada rahoitettua kaikkien "ei työssä" olevien elämä. Senioreiden, opiskelijoiden, lasten, työttömien, työhön jostain syystä kykenettömien etc.
Kun samalla vaaditaan joidenkin korvausten voimakasta nostoa ja elinikä pitenee niin täytyy sanoa että osalle Suomen kansasta lätkästään aika iso homma. Kun ottaa huomioon Suomen eläkejärjestelmään tehty valuvika mistä johtuen koko perustuu jatkuvaan työllisten kasvuun ja huomattavasti pienempään elin ikä odotukseen niin veikkaan että alle 40 vuotiaat pääsee helpommalla jos tekevätä nopean itsemurhan tulevaisuudessa sen verran kovaksi veikkaan verojen, eläkemaksujen etc kasvavan.

Osui ja upposi, Kai Samanen! Hyvä kirjoitus!

Muistaakseni suurten ikäluokkien eläköitymisen "eläkepommiin" perustettiin ensimmäiset ministeriöiden työryhmät 1990-luvun loppupuolella. Jo silloin linjattiin eläkkeiden leikkauksia ja kuntarakenteen uudistuksia. Ja PARAS-lain valmistelu aloitettiin jo hyvissä ajoin 2000-luvun alussa.
Olen seurannut tätä kehitystä pienen maalaiskylän asukkaana, vuoteen 2009 vanhan äitimuorina kuskina ja lääkäri-, & kauppa-asioiden ym. hoitajana (En virallisena omaishoitajana).
Tällaisessa kylässä näkee vanhukset, jotka yrittävät pärjätä kotonaan - kaikilla kun ei ole sukulaisia auttamassa, monet "nivelraumaiset auttavat toisiaan" ja naapuriapua löytyy, onneksi. Entä millaisen arvon yhteiskunta antaa näille pitkän päivätyön tehneille ihmisille?
Omin silmin nähtynä se todellisuus, missä vanhukset elävät, sitä en löydä niistä kunnanvaltuustojen ja seminaarien PowerPoint-esityksistä joissa kuntaliitosten ja keskittäminen esitetään pylväikköinä ja ennusteina. Dia-esitysten ja konsultin sanojen mukaan "On pakko karsia ja keskittää palveluja, näiden demografisen huoltosuhteen ennusteiden valossa". Valtuusto siunaa päätökset. Nuija on lyöty pöytään, ja torpassaan asuvan faarin tai mummun arki muuttuu:

Sitä tuttua "Kunnanlääkäriä" ei ole, terveyspalveluista vastaavan Kuntayhtymän ajanvarauksesta vastaakin tutun kanslistin sijaan automaatti, johon pitää äänitunnistuksella yrittää sanella oikeat sanat saadakseen varattua lääkäriajan.
Ja mikäs sen kuntayhtymän terveyspalvelujen puhelinnumero on?
Vanhus soittaa numerotiedusteluun, josta sanotaan "Ei löydy sillä nimellä". (Olisi pitänyt kysyä 'Perusturvakuntayhtymä', vain se löytyy tiedustelusta).
Siinä ihminen tuntee itsensä aika voimattomaksi, sanellessaan robotille käskyjä. Kun vastaa väärällä sanalla, robotti ei ymmärrä.. "Aloita alusta"..ja niin jatketaan.
Robotti sanoo "Sanele haluamasi terveyskeskus äänimerkin jälkeen" ja vanhus mutisee "Kun en tierä mitkä terveysasemat on auki nykyään" - ja kas, ajanvaraus ei siirry tietokantaan !
Kuntayhtymän terveyspalvelun johtajat eivät vastaa puhelimeen kenellekään. Ihmistä et löydä puhelimeen mistään kuntayhtymän numerosta. Vanhus luovuttaa, soittaa naapuriin jospa naapuri lainaisi nitroja. "Jospa naapurin tytär osaisi varata ajan minulle", kun ei sitä nettiäkään ole.

Kunnan näkökulmasta sosiaali- ja terveyspalvelut ovat suurin menoerä budjetista. Kunnanvaltuustossa olen kuullut esim. puheenvuoron "Onko kuntayhtymä laskenut, montako minuuttia lääkäri käyttää yhteen potilaaseen? Siinäkin säästettäisiin, kun olisi joku aikaraja."
Puistattavaa.

Kunnan päättäjiinkin on Paras-laista alkanut "tehostamisen pakko" imeytyä alitajuntaan. Kymmenen vuoden esitelmillä ja taulukoilla aivopesu on tehonnut paikallistason päättäjiin. Huoltosuhteen nimeen tehtävät muutokset ovat muodostunut kutsumukseksi. Missään ei puhuta ihmisestä. Ihmisen unohtaminen on niin totaalista, että kunnan ei tule mieleenkään lähettää kuntalaisille edes tiedotetta, missä yksinkertaisesti selitettäisiin mitkä Kuntayhtymän terveysasemat ovat auki ja milloin.

Sitten tulee kuntauudistus. Liitymme lähikaupunkiin. Nähtäväksi jää, tuleeko silloinkaan postilaatikoihin tiedotetta, missä palvelut ovat ensi vuonna ja miten niihin varataan aika.

On totta, että Suomi on vauraampi kuin koskaan. Mutta täällä varaudutaan siihen "eläkepommiin" jo ennakkoon.

Valtiolla olisi varaa pitää terveysasemia yllä vaikka 20 000 kappaletta, pitkin Suomea.
Nyt, kun palvelun tuottaa kunta - kunta tietenkin voi keskittää palvelut, se on kunnalle edullisempaa.
Mutta se, mikä mahdollistaa keskittämisen, on KELA.

Kun bussiliikenne maassamme on olematonta, ihmiset kulkevat hammaslääkäriin, terveyskeskukseen ja kauempana sijaitsevaan röntgeniin TAKSILLA.
Vastaanottovirkailija terveydenhoitaja tai lääkäri kirjoittaa "taksilapun" eli todistuksen, että henkilö "tarvitsi taksia matkallaan". Lääkäri tai taudin laatu ei nyky-Suomessa määritä taksikuljetuksen tarpeellisuutta.
Taksin tarpeellisuudesta tekee "taksilapun" perusteella KELA, joka päätöksellään poikkeuksetta korvaa omavastuuosuuden (n. 9,80€ /suunta) yli menevät matkakulut suoraan taksiyrittäjälle. Matkan pituudella ei ole merkitystä. Jos menen päivystävään hammaslääkäriin (joka on Helsingissä), matkaa tulee taksimittariin yhteensä yli 120 km.
Ja mitkä ovatkaan taksimatkojen kulut pohjoisessa, Lieksassa tai Kuusamossa, Inarissa...
Koska KELA eli Valtio maksaa kyydin, keskittämisessä kunnan ei tarvitse miettiä kulkemiskustannuksia. On helppo täyttää "lakisääteinen velvollisuus" pitämällä vain yhtä terveysasemaa avoinna.

Valtiolla on siis rahaa ajeluttaa ihmisiä lakisääteisiin kunnallisiin palveluihin taksilla.

Valtion nyt ajama kuntauudistuksessa hyvää on se, että yhden peruskunnan itse tuottamat palvelut ovat demokraattisen valvonnan (lehdistö ja valtuuston lehterit) alla. Kuntayhtymässä kaikki päätökset ja isojenkin muutosten valmistelu on kabineteissa.

Mutta kun kuljetuskustannukset nousevat, mikä on keskittämisen kokonaisuuskannattavuus?
Mainitsen tässä sen tosiasian, että nykyisellä kasvuvauhdillaan Kiina ostaa KAIKEN saatavilla olevan öljyn vuonna 2017.
Siis viiden vuoden kuluttua.
Silloin uusi kuntakartta on kaksivuotias.
Miten matkat hoidetaan silloin? Ei ehkä enää riitä se, että KELA korvaa.
Jos ei ole polttoainetta saatavilla, tai sitä on saatavilla erittäin kalliiseen hintaan?
Tähän ongelmaan ei Virkkunen, eikä kukaan muukaan Suomen laisäätäjäjoukosta, ole asettanut yhtäkään työryhmää:

http://varjonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/97785-%C3%B6ljyiset-suuret-ik%C...

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja